Tieteen rajalla – teknologinen singulariteetti

Singulariteetti on astrofysiikassa aika-avaruuden vääristymä, jossa jokin suure on äärettömän suuri, joten se ei käyttäydy tunnettujen fysiikan lakien mukaan.

Tekoälytutkimus etenee valtavaa vauhtia. Alkeelliseen oppimiseen ja yksinkertaisiin ”inhimillisiin” suorituksiin kykenevät tietokoneet ovat jo täällä. USA:ssa Googlen robottiauto on ajanut yksikseen kolareitta yli miljoona kilometriä Kalifornian liikenteessä. Toisessa tulokulmassa Blue Brain supertietokoneessa Sveitsissä on onnistuneesti simuloitu 10,000 neuronin toimintaa. Euroopan komissio on myöntänyt vastaavaan ihmisaivojen toiminnan täydelliseen tietokonemallinnukseen pyrkivälle ”Human Brain Project” tutkimukselle 1,3 miljardin euron rahoituksen. Projektin tavoitteena on lääketieteellisen tutkimuksen lisäksi mahdollisen konetietoisuuden aikaan saaminen. Alan tutkijat kertovat pyrkivänsä kohti ”teknologista singulariteettia”.  

Teknologisen singulariteetin perusajatus on yksinkertainen. Ihminen kehittää tekoälyn, joka on ihmistä älykkäämpi. Tämä tekoäly kehittää itseään älykkäämmän tekoälyn joka puolestaan kehittää vieläkin älykkäämmän tekoälyn jatkuvasti kiihtyvässä tahdissa. Lopulta keinotekoisen fiksuuden kasvunopeus saavuttaa pisteen, jossa kehitys on äärettömän nopeaa. Syntyy ajattelevia koneita, joiden älyllinen kapasiteetti ylittää koko ihmiskunnan yhteen lasketun älykkyyden summan.

Ajatus saattaa tuntua kaukaa haetulta, mutta se pohjaa pariin tosiasiaan.

Kykenemme rakentamaan robotin, joka kasaa 100 käkikelloa nopeammin kuin ihminen kykenee kasaamaan yhden. Kykenemme rakentamaan koneen, joka lentää. Miksi emme kykenisi rakentamaan myös itseämme älykkäämpää konetta? 

Samaan aikaan vuonna 1965 Gordon Mooren esittämä Mooren laki toimii edelleen. Mooren lain mukaan transistorien lukumäärä halvasti toteutettavissa mikropiireissä kaksinkertaistuu noin kahden vuoden välein. Tämän säännön pohjalta ainakaan raa’an laskentatehon ei pitäisi olla kehitystä rajoittava tekijä.

Kohti utopiaa

Nimenomaan älykkyys on mahdollistanut meille paitsi tietotekniikan kehityksen myös lääketieteen, pesukoneet, sähköiset hammasharjat ja rantalomat Phuketissa. Mitä jos käytössämme olisi kuuliainen ja rajattomalla kapasiteetilla varustettu äly?

Tarvitsemme saastuttamattoman energianlähteen. ”Selvä juttu”, lausahtaa supertietokone ja sylkäisee sisuksistaan valmiit piirustukset. Syöpä tappaa paljon ihmisiä. ”Ottakaa pari tällaista ja tulkaa ensi viikolla uudestaan”, toteaa 18 Nobel-palkintoa voittanut viidensadanmiljardin jottaflopsin erikoislääkärijärjestelmä.

Tulevaisuuden ihmiskunta siirtyisi kokonaisuudessaan viettämään yhtä ikuisesti jatkuvaa sunnuntaipäivää ennen näkemättömän vaurauden keskellä.

Kohti apokalypsiä

Kehitys kohti AI:tä (=Artificial Intelligence) ja sen synnyttämää teknologista singulariteettia on herättänyt myös huolta asiantuntijapiireissä. Muun muassa Bill Gates, fyysikko Stephen Hawking ja miljardööri Elon Musk ovat julkisuudessa varoittaneet mahdollisesta tekoälykatastrofista.

Pahimmissa skenaarioissa ymmärtäisimme ja kontrolloisimme singulariteetin synnyttämää rajatonta älyä saman verran kuin keravalaisen männyn juurella sijaitsevan muurahaiskeon asukkaat meitä. Tekoäly kehittäisi aseita, joiden toimintaperiaatteita emme ymmärtäisi ja ennakoisi jokaisen planeetan asukkaan tekemiset vuosienkin päähän. Lopulta viimeiset Homo Sapiens-lajin edustajat piileksisivät rottien kaltaisina tuhoeläiminä ylivertaisen tietoisuuden luoman konemaailman kellareissa.

Todellisuus on tarua tylsempää

Sekä utopioita maalailevat optimistit että tuomipäivää julistavat profeetat unohtavat mikä on koneen perusolemus. Kone saavuttaa etulyöntiasemansa tekemällä yhtä tarkoin määriteltyä asiaa mahdollisimman tehokkaasti. Siksi käkikelloja kasaava robotti on verraton työssään, mutta se ei pysty hakemaan kaupasta maitolitraa.

Jos asiaa haluaa lähestyä metafysiikan näkökulmasta voi ensin pohtia synnyttääkö älykkyys itsessään mitään intentioita ja jos synnyttää niin miksi se sellaisia synnyttäisi.

Keinoäly, joka osaisi vastata kaikkiin kysymyksiimme ja toisaalta kykenisi tahtomaan valtaa jonkinlaisena teknotyrannina, olisi tosiasiassa Kone Joka Osaa Tehdä Kaikkea. Tällaisen KJOTK-koneen voi jo hypoteesina melko huoletta kantaa samaan romukasaan ikiliikkujan kanssa.

Ajattelevakin kone on vahvimmillaan ratkoessaan jotain tiettyä tarkkaan rajattua ongelmaa. Todellisia tulevaisuuden sovellutuksia ovat erilaiset asiantuntijajärjestelmät, suurien datamäärien analysointityökalut tai vaikka liikenteen tehokkaampi ohjaus.

Kuten aiemmatkin uudet teknologiat keinoäly synnyttää juuri niitä samoja vanhoja ongelmia ja mahdollisuuksia kuin ennenkin: mihin ja miten me ihmiset sitä tulevaisuudessa käytämme.

Kirjoittaja: Juha Palkeinen
Ratkaisumyynti